sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kosmetiikkahulluutta...

Vaikkei elämäni ole kovinkaan kadehdittavaa, naispuoliset ihmiset kuitenkin haukkovat usein henkeään kun he avaavat oven meikkipöytäni edessä. Syy on tässä... tai itse asiassa vain noin 1/5 syystä.


Omistan järkyttävän määrän meikkejä ja kosmetiikkaa. Todellisuudessa haaveilen kuitenkin siitä, että minulla olisi vain yksi pieni meikkipussi joka mahtuisi käsilaukkuun, ja joka sisältäisi kaikki tarpeelliset meikit. Tämän vuoksi menenkin tasaisin väliajoin kosmetiikanostolakkoon, ja intän itseni uskomaan etten muka osta mitään ennenkuin olen käyttänyt kaikki vanhat loppuun. NIINPÄ! Oikeasti eläisin nykyisessä kosmetiikkavarastolla todennäköisesti onnellisena elämäni loppuun saakka, mutta kaikkea uutta kivaa on vaan aina saatava kun kauppojen hyllyt niitä niin kutsuvasti pursuilevat...

L'oréal on yksi niistä merkeistä jotka tuovat jatkuvalla syötöllä mielenkiintoisia uutuuksia markkinoille (jotka on vaan yksinkertaisesti pakko saada), ja viime aikoina on käynyt useasti harmittamaan kun ei vaan ole ehtinyt ostaa joitain juttuja ennen kuin ne ovat poistuneet jo markkinoilta mystisesti. Tälläisiin tapauksiin kuuluvat esim "Star Secrets kit" ja "Oriental Beauty" paletit. Molemmista ehdin saada yhdet versiot, mutta esimerkiksi tuosta Star secret kitistä olisin kovasti halunnut myös Penelope Cruzin värit... GRRR...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti